Kotitekoisia marmeladeja tein mansikkamehusta.
Dan sukkerin hillo-marmeladi sokerilla.
Raaka-aineet:
3 1/2 dl marjamehua tai survosta
3 dl hillo-marmeladisokeria
1/2 dl sitruunamehua
koristele hienolla sokerilla.
Keitä 25 min .Hyydytä 1h. Leikkaa paloiksi.
Piparkakkulyhdyn tein kun jäi ylimääräistä taikinaa.
Hyvät piparit:
4 1/2 dl hienoa sokeria
3 munaa
400 g voita sulatettuna
1 dl siirappia
3 tl soodaa
9 dl vehnäjauhoja sekä 3 dl perunajauhoja
1rkl kanelia ja neilikkaa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää muut aineet.Paista 200 astetta 10 min.
Askartelin vanhasta kananverkosta sydämen ja värjäsin sen punaiseksi. Maali oli tarkoitettu ulos soveltuvaksi.Hain vielä harmaata jäkälää ja laitoin sydämen sisälle.Ripustin sen pajukranssiin koristeeksi.
Joulutorttuja tein luumu ja kaneli-omena silmällä.
Puolikuita äitini tapasi aina tehdä jouluksi.
Puolikuut:
200g voita
1 dl tomusokeria
2 tl vaniliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
1/2 - 1 tl leivinjauhetta
Pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.Lisää muut aineet. Kauli taikina melko ohueksi ja ota puolikuun mallisella muotilla pikkuleipiä.Voit ennen paistoa kastaa ne hienoon sokeriin tulee hieno kiiltävä pinta.
Paista175 astetta n.5-8 min.
Valkoinen joulutähti kuuluu minun jouluuni.Se on kaunis ja lumen puhtoinen.
Olen keski-ikäinen nainen. Minulla on ihana aviomies ja 3 aikuista lasta.Harrastan leipomista, maalausta, käsitöitä.Olen innokas liikunnan harrastaja.Esittelen tekemiäni töitä ja leipomuksia. Puutarha ja kasvien kasvattaminen on lähellä sydäntäni.
perjantai 27. joulukuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Isänpäivä 2013
Tänä vuonna vietettiin Isänpäivää sunnuntaina 10.11 .2013.Sää ei ollut kovin hyvä, sateinen ja tuulinen.
Veimme isän ulos syömään .Oikein pitkän kaavan mukaan.
Alkuruuaksi: Kanttarellikeitto ja vaaleaa leipää.
Pääruoka; Härän sisäfilettä ,ranskalaisia, vihreitä papuja sekä härkäpapuja.
Jälkiruuaksi: Juustokakkua ja mustaherukka puree.
Isän turva on lapsen tarpeista voimmakkain
Sigmund Freud
Sinikelloja, neilikoita,
alkemilloja, apiloita -
mikäs sin olet, sinikello,
lemmenkukka? Isän kukka !
Minun tyttön on isän kukka !
Severi Nuormaa

perjantai 1. marraskuuta 2013
KEKRI 2013
Kekri eli sadonkorjuun juhla. Aion polttaa kynttilöitä ja ulkona lyhtyjä. Haudoille vien myös kynttilät.En tiedä virallisia kekri ruokia joten nautin seuraavista.
Appelsiini jäädyke
4 dl vaniljajogurttia
2 dl vatkattua kermaa
2 dl appelsiini marmeladia (saarioinen)
Sekoitan muut aineet vatkattuun kermaan. Tarkistan , että sokeria on tarpeeksi. Massa kakkuvuokaan ja pakkaseen.Seuraavana päivänä kumoa/irrota tarjoilu vadille ja koristele.
Valkoinen pannacotta
2 dl maitoa
2 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä tai ohjeen mukaan liivatejauhetta
2 rkl sokeria
Vaahdotettuun kermaa lisätään maito ja mausteet .Sulatetaan liivatteet tai jauhe nesteeseen ja lisätään seokseen.Kaadetaan kuppeihin ja annetaan hyytyä.
Koristeeksi paseerattua karviasta.
Tuulonmaan torttu (pintaan sulatettu suklaa :D)
pohja:
2 munaa
11/2 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3/4 dl öljyä
11/2-2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet sekä öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi ja piirakkavuokaan.Paista 200 astetta 25 min.
Munakasrulla
4 munaa
4 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
Vatkaa munat lisää maito ja vehnäjauho sekä suola.
Uunipannulle massa ja paista 200 astetta n. 25min.
Täytteeksi käytin edellispäivänä jäänyttä jauheliha-kasvispataa ja juustoraastetta.
Kaali-jauhelihapata
300 g kaalta
1 sipuli
5 dl vettä
1 dl riisiä
250 g jauhelihaa tai edellispäivän paistia ym...
lihaliemikuutio ja pippuria
Leikkaa kaali pieniksi , keitä lihaliemellä ja pippurilla maustetussa vedessä ja lisää myös riisi .Anna hautua kunnes ovat melkein kypsiä. Paista jauheliha ja sipuli pannulla ja lisää joukkoon .Hauduta kunnolla Takista maku.
Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät ja
jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä päivänkoitto.
Kahlil Gibran

maanantai 30. syyskuuta 2013
Syksy lokakuu alkaa 2013
SYKSY
on kovaa vauhtia alkamassa.
Viime vuonna neuloin vaalean ruskean ns. tuubihuivin. Toinen on ihan tavallinen kaulahuivi, johon innostuin tekemään tupsuja.
Syksyn satoa.
Tänä kesänä tuli hyvin kesäkurpitsaa.Tilli kasvoi hyvin ja satoa tuli myös minitomaatista.
Tein jälkiruuaksi kaupunkilaisen uunijuustoa .Se tehdään maitojauheesta. Ei nyt ihan " oikean" makuista, mutta syötävää hillon kanssa.
Uunijuusto
4 dl vettä (tai 2 dl vettä ja 2 dl kermaa) ,4 dl maitojauhetta ,3 munaa, 1/2 tl suolaa ja 1 rkl sokeria
Aineet vatkataan keskenään ja kaadetaan voideltuun uunivuokaan.Paista 175 astetta n. 40 min.
Tarjoa hillon kera.
Syksyn värit ovat
kirkkaita,
ja alhaalta paistava
aurinko
saa ne räiskymään.
Nurmikon vihreys
tummenee entisestään,
ja lehtipuut ja- pensaat
pukeutuvat säihkyviin
syyssävyihin, kunnes
tuuli riisuu ne talvilepoon.
Rea Peltola

Tässsä on kaupunkilaisen uunijuusto |

tiistai 20. elokuuta 2013
Kesän kukkia 2013
Kesä alkaa jo olla lopuillaan. Kohta on elokuun viimeinen viikko.Tänä kesänä kukat ovat kukoistaneet, on ollut lämmintä eikä liian kosteaa.
Keväällä löysin minulle uuden kesäkukan . KOHTALONKUKKA, se on helppohoitoinen, kukkii runsaasti oranssin kukin kuulemma syksyyn saakka. Meillä se on ollut auringon paahteessa terassilla.Kestää tuulta ja sadetta kohtalaisesti. Multa tulee olla ravinteikasta.Vaatii säännöllisen kastelun.
Multasormesta löysin myös ihanan ENKELINKUKAN.Helppohoitoinen ,kukkii runsaasti syksyyn saakka.Ei liikaa kastelua .Melko suojaisaan ,aurinko tai puolivarjo. Omani katkesi kovalla tuulella ,mutta on tehnyt uutta vartta ja kukkaa.Kiva uutuus.
Olin keväällä Närpiön suunnalla ja eräästä kasvihuoneesta löysin kerrotun MARKETAN.
Aivan uusi tuttavuus minulle.Kestävä, kukkii runsaasti, aurinkoiseen paikkaa soveltuva.Sietää myös kuivuutta.
Yhdistin samaan istutukseen tummansinistä PETUNIAA ja valkoista LOBELIAA. Itse pidän siitä kovasti.
Kasvihuoneeseeni hain VIINISUOLAHEINÄN.
Olen kauan haaveilut sen kasvattamisesta ja nyt tänä kesänä onnistui.
Se on miedosti suolainen ja hapan maku.Kauniit ,koristeelliset punaiset lehtisuonet. Sopii salaatteihin ,koristeluun.Hyvää myös kylmissä kastikkeissa ja kala ruuissa.Kirpeän raikas maku.
TAMMENLEHTISALAATTI on suosikkini. Todella kauniit lehdet.Tulee upea salaatti jo pelkästään siitä.Käytän usein koristeena voileivissä tai voileipäkakuissa.

lauantai 27. heinäkuuta 2013
Sarin-päivä 19.7.-13 ja Pionit
Sarin nimipäivää vietettiin 19.7. Tein kermakakun juhlan kunniaksi. Samalla vietimme Hääpäiväämme joka on myös siinä lähellä. Kuohujuomaa ostimme tavallisesta kaupasta, alkoholipitoisuus vain 4% verran.Ihan hyvää !
Kakku pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2dl vehnäjauhoja , 1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
kostutetaan vedellä tai laimealla mehulla
sisälle : kermavaahtoa , appelsiini marmeladia
pinnalle: kermavaahtoa ja mansikoita.
Jälkiruoaksi tein ,todella helpon kermaa ja marjoja.
Vatkattua kermaa joka maustetaan oikealla vaniljalla ja pohjalle ja pintaan mansikoita ja mustikoita.
Pionit ovat lempi kukkiani. Odotan aina innolla niiden kukkimista. Tänä kesänä kukinta oli ennemmin kuin muina vuosina. Omat kukkani ovat valkoisia ja vaalean punaisia. Valkoisissa on hyvä tuoksu.
Vaaleanpunainen pioni.

torstai 4. heinäkuuta 2013
Valmistujaiset kesäkuussa
Vietimme valmistujaisia ja tässä osa tarjottavista.
Omar-muffinsit
2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2dl vehnäjauhoja sekä 1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1/2 dl maitoa
Kuorrutus: 1 dl kermaa ja n. 30 kpl Omar makeisia
Tee taikina, laita muffinsi vuokiin ja paista 200 astetta n.14 minuuttia.Kuorrutus : sulata kuumaan
kermaan
makeiset ja laita muffinsien päälle.Koristele.
Tein myös Aili-tädin piimähyytelökakun ,joka oli todella hyvää.
Sitten myös tarjolla oli kookos/vadelma/raparperi
piirakkaa.
Täytekakussa oli täytteenä itsetehtyä mustikka hilloa . Pinnassa oli suklaa/pähkinälevitettä ja kermaa. Koko komeus koristeltiin ruusulla.
Vihreä salaatti ja couscous salaatti tarjolla yhdessä lihapullien kanssa. Ne tarjoiltiin loppu illasta patongin ja levitteen kera.
Aili-tädin piimähyytelökakku
Pohja: 200g keksejä (kaura) sekä 75g sulatettua voita
Täyte:
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
4dl piimää
2 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunan mehua
6 liivatelehteä
Päälle: persikkasosette ja koristeet
Hienonna keksit lisää voi.Painele irtopohja vuoan pohjalle jossa leivinpaperi. Tee täyte .Vatkattuun kermaan
piimä ja sokerit. Lisää sitruunamehuun sulatetut liivatteet(muista liotus)ja sekoita tasaiseksi .Kaada keksi pohjan päälle Anna hyytyä kylmässä 4 h.Koristele.
Raparperi/vadelma piirakka
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1/2 dl sulatettua voita
2 dl vehnäjauhoja
11/2tl leivinjauhetta
11/2 tl vaniliinisokeria
Päälle :
2 dl raparperin paloja sekä 2 dl pakaste vadelmia
Pinnalle :
2 rkl sulatettua voita, 1 muna, 1/2dl sokeria, 2 dl kookoshiutaleita
Munat ja sokeri vaahdoksi .Lisää kuivat aineet, rasva ja maito. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirasvuokaan.
Pinnalle raparperit ja vadelmat .Paista 200 astetta n. 15 min.Tee sillä aikaa kuorrute ja laita pinnalle .Paista vielä n. 15 min.
Couscous-salaatti
Tee couscous pakkauksen ohjeen mukaan . Lisää joukkoon pannulla paistetut herkkusienet ,sipuli, eriväriset paprikat ja koristele persiljalla.

perjantai 7. kesäkuuta 2013
Pikkuleipiä ja kesän kasvia.
Tein vaaleita viipalepikkuleipiä appelsiini hillolla. Koristelin ne sulatetulla valkosuklaalla(Panda) ja kullan ja valkoisen värisillä nomparelleilla.
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 dl mantelijauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
päälle : paistonkestävää appelsiinihilloa/marmeladia(Saarioinen)
koristelu : valkosuklaa, nomparellia
Voi ja sokeri vaahdoksi . Lisää kananmunat vatkaten ja lopuksi kuivat aineet. Jaa taikina viiteen osaan tee tangoiksi.Siirrä uunipellille ja tee tankoihin syvennykset ja laita hillo.Paista 200 astetta 12-15min. Koristele.
Kävin Kuopiossa ja toin tulomatkalla Muikkukukon.
Hakkaraisen leipomo oli tehnyt sen ja OLI TOSI HYVÄ.Pitkä , miedolla lämmöllä lämmitys (150 astetta) ja voita päälle.
Kävimme kahvilla Tiinan Tuvassa ja siellä oli ihanan tuoretta leivonnaista tarjolla.Poikkeamme varmaan toisenkin kerran kun olemme sielläpäin liikkeellä.
Kesä on tullut kohinalla ja sadetta on riittänyt viime päivinä. Alppiruusuni on innostunut kukkimaan.Keväällä kaadoin piimän ja veden seosta niille ja tekevät hyvin kukkaa. Toki kevät ahava teki lehtiä ruskeaksi ja nyt ne ovat versoneet uutta lehteä tilalle.Lilan sävy on suosikkini.
Lumipalloheisi on innostunut kukkimaan.Se on ollut paikallaan vasta pari vuotta , mutta kasvaa yllättävän nopeasti.

maanantai 13. toukokuuta 2013
Äitienpäivä 2013
Äitienpäivää vietettiin ihanassa ,aurinkoisessa säässä. Kevät on kauneimmillaan ja tässä muutama lempi runoni.
Sinä teit minun eloni lauluksi
ja mun arkeni sunnuntaiksi.
Sinä kylvit mun polkuni
kukkihin ja korpeni
kotimaiksi.
(Eino Leino)
Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä haavetta kylliksi
yhdelle elämälle.
(Tommy Tabermann)
Tutustu äitiin
ennen kuin nait tyttären
(Arabialainen sananlasku)
Sinä teit minun eloni lauluksi
ja mun arkeni sunnuntaiksi.
Sinä kylvit mun polkuni
kukkihin ja korpeni
kotimaiksi.
(Eino Leino)
Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä haavetta kylliksi
yhdelle elämälle.
(Tommy Tabermann)
Tutustu äitiin
ennen kuin nait tyttären
(Arabialainen sananlasku)
perjantai 10. toukokuuta 2013
Helatorstai 2013
Harjoittelin suklaakoristeiden tekoa. Minulla ei ollut malleja joten pursotin ihan vapaalla kädellä. Eivät nyt ole kovin taiteellisia mutta ovat oman näköisiä.
Omar karksta ja ruskeista toffee karkeista kaulin levyjä ja yhdistin ne ruusukkeeksi. Tuli ihan kivan näköinen. Käytän koristeet Äitienpäivä kakun koristeina.
Helatorstaina tein jälkiruuaksi Pappilan hätävaraa.
Pohjalle laitoin sokerikakku ja keksin paloja. Sitten persikkasosetta (Bonne) ja kuningatar hilloa. Pinnalle suklaakermaa (Valio) sekä tavallista vispikermaa vaahdotettuna.
Suklaa koristeita pinnalle. Aineksien korkeaan lasiin saaminen reunoja likaamatta oli hieman haasteellista. Käytin pitkää lusikkaa
apuna.
Helatorstaita vietetään 40. päivää pääsiäisen jälkeen.Se oli vanhan kansan mielestä pyhin kirkkojuhla.
Silloin ei kasva ruoho maassa , ei lehti puussa eivätkä kuninkaan myllyt pyöri (Kustaa Vilkuna : Vuotuinen ajantieto).

perjantai 3. toukokuuta 2013
Vappu ja Kevät touhut
Glada Vappen 1.5.2013
Punaista kuohuviiniä (Fresita) ja itse tekemiä tippaleipiä.
Kevät on jo pitkällä. Nostin pelargonian viileästä huoneenlämpöön ja kastelin runsaasti. Aurinkoisella ikkunalla se on nyt ollut pari viikkoa ja teki lehteä kiitettävästi. Muutaman kukankin on kevään piristykseksi jo tehnyt.
Tomaatin taimet on myös jo kasvamassa kovaa vauhtia.Lämpimiä keliä odotellaan.
Avomaankurkun siemenet aion istuttaa ensi viikolla.
Innostuin tekemään kalastajan langasta kutomalla mallineuleen. Helmineuletta .
Tarkoitus olisi saada tehtyä kesäksi kaitaliina olohuoneen pöydälle. Juhlia olisi tulossa mutta niistä sitten myöhemmin lisää :)
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Pääsiänen 2013
Pääsiäiseksi kasvatimme rairuohoa , joka koristeltiin
munankuoressa olevilla tipuilla. Pari tipua myös ruohon sekaan.
Jälkiruoaksi teimme täytettyjä suklaamunia.Kuumaan veteen kastetulla veitsellä munasta auki yläosa ja valmista vaniljavanukasta sisälle ja pintaan kermavaahtoa ja pinnalle sinivihreää raetta.
Omatekoinen pasha oli kahvipöydässä.
Ohje melkein kuin tavallinen pasha mutta ei voita eikä kananmunia.Lisäsin persikkaa, ananasta ja punaista kirsikkaa.Koristeena karkkeja ja persikkaa.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Pääsiäisen valmistelua 2013
Olen innostunut maalaamaan pääsiäiseksi munia. Tyhjensin munat ja pesin ne. Jotta pintaan tarttuisi maali pyyhin pinnan etikalla. Vielä sen jälkeen huuhtelin munat ja laitoin kuivamaan.
Sekoitin maaväreistä sinisen maalin ja maalasin koko munan.
Kuviot ja kirjaimet tein myös maaväreillä. Maalatessa pujotin munan puiseen grillitikkuun. Helpompi käsitellä , eikä suttaannu maalit.
Nappi kullalla vielä viimmeistelin työn.
Pujotin paperinarun munan läpi ,tein pohjaan solmun ja toisen rein kohdalle laitoin rusetin .Narua sen verran, että voi vaikka ripustaa pajun oksaan.
Tein myös keltaisen, punaisen ja harmaan munan. Kaikkiin vähän erilainen kuvio.
Ortodoksit kuulemani mukaan tekevät sinisiä ja punaisia munia.Itse pidän sinisestä.
Ruoho kasvaa kovaa vauhtia ja pitäisi tuunata vanhoista koristeista jotain uutta.KIERRÄTTÄÄ.

Marian päivä 2013
Marian ilmestyspäivä 25.3
Mitä Maariana maloilla, se vappuna vaolla .
(vuotuinen ajantieto Kustaa Vilkuna)
Päätin tyhjentää pakastinta kesäksi. Otin mansikoita sulamaan ja tein jäädykettä.
Mansikka jäädyke
4dl kuohukermaa
3dl maustamatonta jogurttia
1dl hienoa sokeria
2 tl vaniliinisokeria
5 dl mansikoita ( jätä muutama koristeeksi)
-Valuta mansikat ja ota mehu talteen. Vatkaa kerma ja lisää siihen jogurtti.
-Lisää sokeri, vaniliinisokeri ja mansikat. Sekoita ja maista onko tarpeeksi makeutta.
-Kaada seos kylmällä vedellä huuhdeltuun kakkuvuokaan ja peitä vuoka foliolla .Laita pakastimeen ja anna
olla seuraavaan päivään.
-Kun irrotat jäädykettä kasta vuoka kuumaan veteen muutamaksi sekunniksi.Kumoa jäädyke lautaselle ja koristele.
-Laita mansikoita ja valuta pinnalle hieman mehua koristeeksi.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Naistenpäivä 2013
Leivoin suklaakakun Naistenpäivän kunniaksi. Ohje oli Pirkasta. Vadelman korvasin mansikoilla ja tuli todella hyvää. Innostuin tekemään kakun päälle pari suklaa perhosta.Niiden tekemisen näin kerran tv:stä. En muista enää mikä ohjelma mutta olen kauan haaveillut kokeilevani niiden tekemistä. Haastetta riitti sillä perhosten siivet piti saada "pystyyn".Suklaa oli tavallista vaaleaa maitosuklaata. Ensi kerralla kokeilen leivonta suklaata.
Tein myös Whoopieta ja ohje Pirkasta.Ihan hyviä mutta tuorejuusto sisällä ei ollut paras mahdollinen täyte.Täytyy kokeilla vaahtokarkeista tehtyä täytettä
ensi kerralla.
Täydellisyyteen pyrkiminen otsa
rypyssä sammuttaa tekemisen ilon

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Valolyhty 2012
Lyhty näyttää tosi kivalta iltavalaistuksessa.
Kun ensimmäisen kerran näin näitä lyhtyjä eräässä näyttelyssä ,päätin itsekin tehdä samanlaisen.
Ensi vuonna olisi tarkoitus tehdä ulos sopivia versioita, sopisi hyvin syksyn pimeyteen tai joulun ajaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)