lauantai 27. heinäkuuta 2013

Sarin-päivä 19.7.-13 ja Pionit

Sarin nimipäivää vietettiin 19.7. Tein kermakakun juhlan kunniaksi. Samalla vietimme Hääpäiväämme joka on myös siinä lähellä. Kuohujuomaa ostimme tavallisesta kaupasta, alkoholipitoisuus  vain 4% verran.Ihan hyvää !

Kakku pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2dl vehnäjauhoja , 1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
kostutetaan vedellä tai laimealla mehulla
sisälle : kermavaahtoa , appelsiini marmeladia
pinnalle: kermavaahtoa ja mansikoita.

Jälkiruoaksi tein ,todella helpon kermaa ja marjoja.
Vatkattua kermaa joka maustetaan oikealla vaniljalla ja pohjalle ja pintaan mansikoita ja mustikoita.
 Pionit ovat lempi kukkiani. Odotan aina innolla niiden kukkimista. Tänä kesänä kukinta oli ennemmin kuin muina vuosina. Omat kukkani ovat valkoisia ja vaalean punaisia. Valkoisissa on hyvä tuoksu.
Vaaleanpunainen pioni.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Valmistujaiset kesäkuussa

Vietimme valmistujaisia ja tässä osa tarjottavista.
Omar-muffinsit

2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2dl vehnäjauhoja sekä 1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1/2 dl maitoa
Kuorrutus: 1 dl kermaa ja n. 30 kpl Omar makeisia
Tee taikina, laita muffinsi vuokiin ja paista 200 astetta n.14 minuuttia.Kuorrutus : sulata kuumaan



kermaan

 makeiset ja laita muffinsien päälle.Koristele.


Tein myös Aili-tädin piimähyytelökakun ,joka oli todella hyvää.







Sitten myös tarjolla oli kookos/vadelma/raparperi
piirakkaa.













Täytekakussa oli täytteenä itsetehtyä mustikka hilloa . Pinnassa oli suklaa/pähkinälevitettä ja kermaa. Koko komeus koristeltiin ruusulla.










Vihreä salaatti ja couscous salaatti tarjolla yhdessä lihapullien kanssa. Ne tarjoiltiin loppu illasta patongin ja levitteen kera.


Aili-tädin piimähyytelökakku

Pohja: 200g keksejä (kaura) sekä 75g sulatettua voita
Täyte:
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
4dl piimää
2 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunan mehua
6 liivatelehteä
Päälle: persikkasosette ja koristeet

Hienonna keksit lisää voi.Painele irtopohja vuoan pohjalle jossa leivinpaperi. Tee täyte .Vatkattuun kermaan
piimä ja sokerit. Lisää sitruunamehuun sulatetut liivatteet(muista liotus)ja sekoita tasaiseksi .Kaada keksi pohjan päälle  Anna hyytyä kylmässä 4 h.Koristele.



Raparperi/vadelma piirakka

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1/2 dl sulatettua voita
2 dl vehnäjauhoja
11/2tl leivinjauhetta
11/2 tl vaniliinisokeria
Päälle :
2 dl raparperin paloja sekä 2 dl pakaste vadelmia
Pinnalle :
2 rkl sulatettua voita, 1 muna, 1/2dl sokeria, 2 dl kookoshiutaleita


Munat ja sokeri vaahdoksi .Lisää kuivat aineet, rasva ja maito. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirasvuokaan.
Pinnalle raparperit ja vadelmat .Paista 200 astetta n. 15 min.Tee sillä aikaa kuorrute ja laita pinnalle .Paista vielä n. 15 min.



Couscous-salaatti

Tee couscous pakkauksen ohjeen mukaan . Lisää joukkoon pannulla paistetut herkkusienet ,sipuli, eriväriset paprikat ja koristele persiljalla.