Tänä vuonna Pääsiäinen jaVappu on lähellä toisiaan. Kun yhdestä juhlasta pashoineen ja mämmineen on päästy. Niin saa alkaa siman ja munkkien valmistuksen.
Appelsiini kiisseli kermavaahdolla. Kevyt jälkiruoka , varsinkin kun tekee vaahdon flora vaniljasta. Taisin laittaa mukaan myös persikan paloja.
Ruohon kasvatus ei tänä vuonna onnistunut :c.
Vain muutama hassu iti. Onneksi kaapista löytyi tämä "ikiruoho". Kana vierellä on puusta tehty.
Munat olen saanut joskus lahjaksi.
Puutarha myymälät avaavat jo oviaan. Voi Vapuksi ostaa vaikka orvokkeja. Ihanaa kun on taas valoisaa, kuovit ja västäräkit jo tulleet. Vähän käy sääliksi muuttolintuja kun kaiken aikaa sataa vielä lunta tai räntää.