keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Joulun jälkeistä elämää 2016

Joulu oli ja meni. Tuntuu, että joka vuosi kun itse ehtisi nauttia siitä se on jo  OHI.

Tänä vuonna ei piparitalon kokoaminen innostanut joten teimme "kevyt" version.
Teimme vain silhuetit ja nätit tuli. Söimme varhaisessa vaiheessa ,ettei maistunut kaapilta.
Piparia tulee tehtyä aina liikaa. Toki niitä voi käyttää jälkiruokiin tai hyytelökakkuun.
Paperinaru kuusi valmistui jouluksi. Virkattiin lenkkivirkkauksella .Koristelin erivärisin puuhelmin. Latvatähti on vanhasta kukkalaitteesta koriste.Sisälle laitoin styroksi kartion.
Huovutin ikkunaan valmiista tekemispaketista Lumihiutaleita. Yhdistin ne toisiinsa siimalla ja väliin tuli aina kolme helmeä.
Huovutus tapahtui pesukoneella 40 asteen ohjelmalla ja aikaa ainakin 1 1/2 tuntia. Vielä lopuksi höyrytettiin muotoonsa.