perjantai 30. lokakuuta 2015

HALLOWEENI 2015

Halloweeni ja Pyhäinpäivä, kumpaako nyt haluaa viettää.
Viimevuotinen kuva kurpitsa lyhdystä joka jo hieman nahistunut. Patteri Led-valot sisällä, hieman sinertävät. Tänä vuonna aion laittaa keraamiset kurpitsa lyhdyt.
Joulukin jo "kolkuttelee" pian ovella.
Virkattu lyhty ja joulutähdet nurkissa.
Keltaista valoa antava Led-kynttilä lyhdyn sisällä.
Kiva vaikka joululahjaksi.
Kesä suosi kirsikan kasvua, meille tuli niitä todella paljon.
Osasta tein kirsikkalikööriä .Sekä hilloa hillosokerilla. Maustoin hillon vaniliinisokerilla ja toiseen erään laitoin hieman mansikkaa.
Hillosta tuli todella hienon punaista.
Pakastaminen on hillolle hyvä tapa säilyttää.
Rakenne säilyy ja ei tule vetistä.
Hilloa on mukava laittaa jäätelön seuraksi,kakkujen täytteeksi ja vaikka rahkan sekaan.
Toivottavasti satoa tulee myös jatkossa, vielä kun saisi linnut pysymään poissa apajilta : D.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015

Elokuussa alkoi vihdoin KESÄ !
Oli jopa hellettä muutama päivä.
Tänä kesänä orvokit ovat kukkineet runsaasti.
Kai alkukesä oli tarpeeksi kostea.
Vilu viljan kasvattaa.
Pinterestistä löysin ohjeen hillopurkeista tehtävään lyhtyyn.
Teipillä tein kuviot ja askartelumaalilla maalasin purkit.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015

Juhannus ja tänä vuonna Siirin päivä.
Sää oli todella SATEINEN.

Työtä ja juhlaa vuorottain
on osa ihmisen.
Ilon hetkiä tänään
muistamme vain
arjen askareet unohtain.
Ketunleipiä, salaatin aineksia luonnosta.
Suosittua tällä hetkellä. Toki tulee tunnistaa
syötävät kasvit.
Kirsikka kukki todella kovasti tänä keväänä. Mehiläisiä vain ei ollut eli pölytys on voinut jäädä vähäiseksi. Syksyllä sen näkee .

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesäkuu 2015

Kyllä sataan päivään aina yksi aurinkoinen mahtuu.

Kiinalainen sananlasku


Kaverukset siinä lekottelevat tyytyväisinä, kun osaisi itsekkin ottaa NOIN lunkisti :D

Tämän  kesän tuleva työmaani. Olen netistä etsinyt tietoa vanhojen ikkunoiden kunnostamisesta.
Emme halua uusia ikkunoita vaan säilyttää ja korjata vanhat.
On mukavaa säilyttää jotain alkuperäistä .
Koulut ovat loppuneet tältä keväältä .Sen kunniaksi tehtiin kunnon Kermatäytekakku.
Koristeltiin rouhitulla suklaalla ja pienet sydämet reunalla.
Hyvää oli :D

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen 2015

Hyvää tulevaa Pääsiäistä !














Pääsiäisen Menu:
Pitkäperjantai      Suppilovahverokeitto , patonkia ja yrttilevitettä
                                            ____________________
                             Uunilohi, lohkoperunat, vihreäsalaatti( jossa persikanpaloja)
                                            ____________________
                              Mämmi ja kermaa

Lankalauantaina   Grillattua makkaraa ja Kreikkalainen salaatti

1.Pääsiäispäivä      Paholaisen munat salaattipedillä
                                             _____________________
                              Lammasruukku , perunamuusi, Tomaatti/Mozzarellasalaatti
                                             _____________________
                              Pasha ja kahvi
2.Pääsiäispäivä      Katkarapusalaatti
                                              ______________________
                               Naudanjauheliha mureke ja lihaliemiperunat, juustolla kuorrutetut parikat
                                               _____________________
                                Sitruuna Britatorttu ja kahvi



maanantai 9. maaliskuuta 2015

Alkanut vuosi 2015

Maalliskuu maata näyttää.... todella lumet ovat alkaneet sulaa ja maata näkyvissä.
Vuosi on alkanut sairastelun merkeissä, kaikki mahdolliset "pöpöt" ovat meille pesiytyneet
:c

Kuvassa on sukulaisten kissa joka vietti aikaa meidän ilonamme. Söpö .
Olisi varmaan aika siirtyä kevyeen diettiin ,ehtii vielä kesäksi keventää.

Kevät salaatti

Erilaisia ja värisiä salaatinlehtiä
punaisia kirsikkatomaatteja
oransseja kirsikkatomaatteja
maitojuustoa
trooppiset hedelmäpalat
Pilkotaan kulhoon ja sekoitetaan.

RUUSU NAISTENPÄIVÄNÄ :D