torstai 29. toukokuuta 2014

Valmistujaiset 2014

ONNEA VALMISTUNEILLE !
Vaaleat pikkuleivät                
100 g voita,  1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja .1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna , lopuksi kuivat aineet.
Paista 200 astetta 10 min. Koristele.                                            
                                                     
Daim- Hyytelökakku
Pohjaksi kaurakeksejä. Hyytelöön vatkattua kermaa, vaniljakastiketta(valmista flora) sekä tietysti murskattuja Daim-rakeita.
Liivatejauhetta jolla hyydytetään. Pinnalle vielä murskattua Daim-raetta.
Party liten kynttelikkö johon tuli kynttilöitä ja pieniä
kukka-asetelmia.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Äitienpäivä 2014

Tänä vuonna Äitienpäivä oli kesäinen.
En muista että olisi saanut Voikukkia noukkia.
Oli monta juhlaa pienen ajan sisällä joten jäi koristeita myös vapusta.
Askartelin omalle äidilleni kortin tänä vuonna. Usein
on tullut haettua valmis kaupasta.
Taas tein koristeet paperinarusta (taitaa olla lempi materiaalini)
Äitienpäivä "kakun" tein tänä vuonna hyytelöstä.
Mansikka-piimähyytelö kakku.
Koristeeksi mansikan makuisia marenkeja, hopeanvärisiä nonparellia.Sekä valkosuklaasta tehtyjä papiljotteja. Niin ja mansikkamaalta mansikanlehtiä.