maanantai 22. joulukuuta 2014

JOULU 2014

 JOULU ON TAAS ,JOULU ON TAAS,KATTILAT TÄYNNÄ PUUROO.
Parin päivän kuluttua on juhla.Maisema on saanut valkean lumi peitteen. Pakkasta on hieman.

Kaivoin esiin varastosta tekemäni joulupukin. Ei saanut vielä
tänä jouluna kaveria itselleen, jospa sitten ENSI jouluna.




Oi käykää,ystävät laulamaan,
kun joulu, joulu on meillä!
Se, tuttu ystävä vanhastaan,
on tänne poikennut matkoillaan
ja viipyy hetkisen meillä.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulua odotellessa 2014

HEI TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ ...........ja niin edelleen.

Tein jo tämän joulun piparit. Ohje on hyvä ja se on pysynyt meillä omana tietona vuosia.
Taitavat olla Jussin piparkakut.
Hyviä ja maukkaita !
Lunta vain ei kuulu eikä näy näillä leveyksillä.
Joulumieli alkaa silti jo heräillä :D.
Kuuraa on sentään ollut pensaiden lehdillä.
Lumipalloheisi syysväreissä.






Tein meidän mökille Hauki-kyltin.
Aika hyvin syönyt peto. Tunnistaa haueksi .




torstai 20. marraskuuta 2014

Joulukuuta odotellessa 2014


Hankin itselleni aparaatin jolla voi tehdä Haarukkapitsiä. Se oli helppoa ja hauskaa. Valmista tuli melko nopeasti. Tarkoituksena tehdä maljakon päälle pitsi.
Virkkasin ja kovetin  Enkelin ikkunaan. Siitä puuttuu vielä metalliset siivet.
Pirkka-lehden ohjeella tein Vaahtokarkki tortun tai kakun. Ohjeessa oli laitettu puollukkaa mutta itse laitoin mustikkaa.
Helppo ja nopeatekoinen kakku.











Tässä valmis pitsi maljakon päälle. Koristelin sen punaisin paperinaru ruusuin . Tykkään :D.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pyhäinpäivä 2014

Hyvää pyhäinpäivää 1.11. Jotkut  tunnistavat päivän myös HALLOWEEN !
Tällä kertaa en tehnyt  kurpitsalyhtyä enkä mitään vastaavaa.
Otin lasipurkin ja sinne sisälle foliota ,paperia tai mitä löytyy.
Tein reittäjällä reikiä paperiin ja teippasin sen putkiloksi. Ledi lamppu tai kuten itse tein niin otslampun valo pohjalle ja paperiputkilo purkkiin. Valot tietysti päälle. Näyttää pimeällä hienolta.
Mitä kaapista löytyy "jäädyke"

Tarkastelin jääkaappini sisältöä ja totesin että nyt
tehdään jäädyke  .Päiväykset olivat lähellä tuotteissa joten oli toimittava :D
Valkosuklaa-lime rahka, piimää, aprikoosi marmeladi. Ei muuta kuin ainekset kulhoon ,sekoitetaan .Pitkänomainen vuoka ja pakkaseen.
Koristeeksi mantelimassaa ja valkosuklaata raasteena.

Kävin kansalaisopiston saippuan teko kurssilla.
Tässä parin päivän satoa.
Todella mukavaa puuhaa.
Tein Mantelisaippuaa,Tyrnisaippuaa ja Kamomillasaippuaa ym.
Annetaan "kypsyä" 4 viikkoa eli ehtii jouluksi.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Nyt on Lokakuu 2014

Lokakuu menossa ja vieläkin hyvät kelit. Lehdet on pysyneet puissa ja yöpakkasia vasta vähän.

Brita-kakku jonka tein kesällä. Onnistui hyvin
ja sisälle laitoin sitruunakiisselin ja kermavaahtoa.
Tämä on sellainen kakku , joka ei kestä säilytystä. Parhaimmillaan heti syötynä.
Pinta tuli koristeellinen marengista ja pähkinä-
rouheesta.
Olen haaveillut ,että saisin pihalle  puisen  Karhun. Luultavasti tehty moottorisahalla.
Tällaisia bongasin kesällä Itä-Suomesta.
Aivan tulee jo KESÄÄ ikävä tästä auringonlaskusta.
Kuva on otettu Oulujärven rannalla. Todella suu-
ri järvi ja puhdas.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syyskuun loppupuoli 2014

 Syksy on taas käsillä.  Ilmat kylmenevät ja on kiva tehdä käsitöitä ,sisällä lämpimässä.

Tämän syksyn urakkana on tehdä valoryijy jouluksi.
Tässä alku. Pohja on virkattu paperinarusta . Keskelle avattua paperinarua juova. Lopuksi  avattua narua ja siitä ns. "kukkia".Valot vain ja valmis on.
Tänä syksynä Tomaatit eivät ehdi  kypsyä. Täytyy vain kerätä ne ennen pakkasia ja kypsyttää sisällä. Lämpimään ja pimeään esim. kaappi tai vaatehuone.
Tarkoituksena on myös tehdä jouluksi Pihlajanmarja likööriä. Nyt on Pihlajissa paljon marjoja. Lasipurkkiin pakkasen puremat marjat ja saman verran sokeria (punnitse). Sitten vain kirkasta viinaa, että marjat peittyvät. Jääkaappiin, voi käännellä purkkia niin sokeri sulaa. Pidetään kylmässä 3 kk. Eli vielä ehtii sopivasti.Siivitään marjat harson läpi pois. Valmista juomaa.
Omena sato oli melko huono. Mutta omenahyvettä ja piirakkaa on tehty.

torstai 28. elokuuta 2014

Elokuu 2014

Vielä on KESÄÄ jäljellä!
Kulunut kesä on ollut melko moninainen. Alku kesästä kylmää,
sitten mahtavat HELTEET ja nyt loppupuolella sadetta ihan riittävästi.

Oranssin- keltainen Ruusubegoniani innostui kukkimaan. Ostin sen
kukkakaupan poistohyllystä 2 €. Pidän haasteista ja on kiva kokeilla saako kasvun alkuu tai pelastaa jo toivoton tapaus.
 Tulikukan siirsin keväällä uuteen paikkaan. Lähti hyvin matkaan. On vain sellainen "vaeltaja" ja siemenet leviävät laajalle alueelle.
Sitten kuskailen alkuja samaan paikkaan takaisin.
Tämän kesän kukinta on jo ohi.

Pakastinta tyhjätessä löysin vielä pienen pussin vadelmia. Niistä tehtiin piirakka.











Vadelma piirakka valkosuklaa-lime kuorrutteella
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
1dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta ja vielä 1-1 1/2 dl pakaste vadelmia
Pinnalle: Valion valkosuklaa-lime rahkaa
Vatkaa munat ja sokeri.Lisää kuivat aineet ja voi sekä maito.Lisää vadelmat. Sekoita.Kaada piirakkavuokaan ja paista
180 astetta noin 20-25 min. Kun on jäähtynyt pinnalle rahkaa :D

torstai 5. kesäkuuta 2014

Valmistujaiset 2 2014

Täytekakkua jäi joten pidimme ns. rääpiäiset.
Täytekakkuun sisälle laitettiin mansikkaa ja aprikoosia. Pinnalle kermaa, persikkaa ja ruusu.

Kuiva kakku oli tavallinen hedelmäkakku. Sukaattia ,rusinoita ja pähkinää.






Omenaleivoksia. Sokerikakkupohja jonka pinnalle omenahilloa(itse tehty) suklaakermaa (Valio) ja kaakaojauhetta (makeaa) sekä suklaarouhetta.

torstai 29. toukokuuta 2014

Valmistujaiset 2014

ONNEA VALMISTUNEILLE !
Vaaleat pikkuleivät                
100 g voita,  1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja .1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna , lopuksi kuivat aineet.
Paista 200 astetta 10 min. Koristele.                                            
                                                     
Daim- Hyytelökakku
Pohjaksi kaurakeksejä. Hyytelöön vatkattua kermaa, vaniljakastiketta(valmista flora) sekä tietysti murskattuja Daim-rakeita.
Liivatejauhetta jolla hyydytetään. Pinnalle vielä murskattua Daim-raetta.
Party liten kynttelikkö johon tuli kynttilöitä ja pieniä
kukka-asetelmia.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Äitienpäivä 2014

Tänä vuonna Äitienpäivä oli kesäinen.
En muista että olisi saanut Voikukkia noukkia.
Oli monta juhlaa pienen ajan sisällä joten jäi koristeita myös vapusta.
Askartelin omalle äidilleni kortin tänä vuonna. Usein
on tullut haettua valmis kaupasta.
Taas tein koristeet paperinarusta (taitaa olla lempi materiaalini)
Äitienpäivä "kakun" tein tänä vuonna hyytelöstä.
Mansikka-piimähyytelö kakku.
Koristeeksi mansikan makuisia marenkeja, hopeanvärisiä nonparellia.Sekä valkosuklaasta tehtyjä papiljotteja. Niin ja mansikkamaalta mansikanlehtiä.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen 2014

Pääsiäinen oli tänä vuonna todella lämmin (+ 19).
Toki se ajoittui huhtikuun loppupuolelle.
Kasvatin vaihteeksi ohria ja koristelin ne pienillä tipuilla. Vielä löysin oikein ison tipun (on kai tullut jonkin kukka-asetelman koristeena).









Askartelin myös tänä keväänä paperinaru munia.
Styrox munan päälle leveää paperinarua (kannattaa liimata). Sitten ruusukkeita paperinarusta ja rusetti.
Vielä ohutta paperinarua voi laittaa koristeeksi pitkiä paloja jotka solmitaan ja jäävät roikkumaan kauniisti. Taas opin jotain uutta ja sai piristää kotia.








Söimme mieheni valmistamaa ihanaa kermaista lammasta . Siihen tein kunnon perunamuusin .
Lisäkkeeksi tein näitä Mätimunia.
Keitetyt munat halkaistaa ja pinnalle pursotetaan mätitahnaa (Kallen mätitahna).Pinnan koristelin korianterilla ja se sopi hyvin.
Jälkiruuaksi tietenkin Mämmiä (Kymppi mämmi) ja
oikeaa kermaa :D

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Paperinaru askartelua 2014

Paperinarusta on hauska askarrella ja tässä niistä esimerkkejä.
Teräslangasta taivutin sydämenmuotoisen kehyksen ja päällystin sen paperinarulla.
Eri paksuisia paperinaruja pujotellaan ristiin ja rastiin. Kiinnitetään paperiliimalla.
Koristeeksi taittelin paperiruusuja sekä vielä hieman
vihreää paperinarua.
Tarvikepakettina ostin Lappajärven värjäämön
Välke-kranssin.
Helppo ja mukava tehdä. Tuli todella hieno.
Talven piristeeksi on mukava polttaa öljykynttilöitä
muovisessa jäälyhdyssä.
Ei tarvitse surra kun tulee suoja tai sadekeli, ei sula.
Hintakaan ei ollut paha.
Mukavan näköinen illalla polttaa :)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Uusi vuosi 2014

Tämä kuluva vuosi on lähtenyt melko vaisusti liikkeelle. Pariin otteeseen on jo sairasteltu.
Joulun aikaisen lyhdyn jätin vielä ulos tuomaan valoa pimeyteen.
Rustasin led- valot rautalangalla lyhdyn sisälle ja hyvin on pysynyt.
Kai pidän ne aina pääsiäiseen saakka.
 Jouluksi oli tarkoitus maalata tämä puinen pukki.
Vaan  en ehtinyt saada valmiiksi. Kuiva ,vanha puu
imi paljon sraymaalia ennen kuin se peitti.
Uutena vuotena se jo koristi ladon seinustaa. Minulla on vielä värkkiä, että voin tehdä sille kaverin.Pukkiin mallin löysin Pinterest sivustolta.
Neuloin punaisen tuubi huivin kaapista löytyneis tä langoista. Helmineuletta, tuli ihan kiva.
Säärystimet tein langasta jossa oli mukana heijastin-
lankaa (Tapion kauppa Päntäne).
Lämmittää nilkkoja ja on turvalliset lenkillä :)