Sari-Maria
Olen keski-ikäinen nainen. Minulla on ihana aviomies ja 3 aikuista lasta.Harrastan leipomista, maalausta, käsitöitä.Olen innokas liikunnan harrastaja.Esittelen tekemiäni töitä ja leipomuksia. Puutarha ja kasvien kasvattaminen on lähellä sydäntäni.
torstai 16. marraskuuta 2023
Marraskuu 2023
maanantai 21. elokuuta 2023
Kesä 2023
Tämän kesän kasvihuoneen satoa. Tomaatit olivat kasvaneet kannoista toisiinsa.
Todella hyvänmakuisia tomaatteja, makeita ja pehmeitä.
Taimet ostin Hankijan taimimyymälästä kesäkuussa kun ne jo voi istuttaa kasvihuoneeseen. Ei ollut pelkoa yöpakkasista tai hallasta.
Kanttarelleja löytyi elokuun alkupuolella jo muutama. Pakastan kanttarellit sellaisenaan en esikäsittele niitä paistamalla pannulla.Ainoastaan puhdistan ne ja pakastan saman tien.Jäiset sienet pannulle ja hyvä tulee.
Teen kanttarelleistä kastiketta ,johon laitan sipulia , ruokakermaa ja sakeutan sen vehnäjauhoilla. Maustan kastikkeen suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Valmiin kastikkeen voi koristella persilja silpulla tai pieneksi pilkotulla ruohosipulilla. Tarjoan sitä lihan kastikkeena ja se sopii myös uuniperunan kanssa.
keskiviikko 10. elokuuta 2022
Elokuu 2022
tiistai 7. syyskuuta 2021
Syyskuu 2021
tiistai 17. elokuuta 2021
Loma ohi 2021
Vettä on satanut tosi vähän mutta nyt syksyä kohta
mentäessä on vettä tullut .
Kuvassa kesäisiä poutapilviä Hankasalmelta.
Keväällä laitoin Ruusubegonian
amppeliin. Hieman varjoisaan paikkaa ,
vain aamuaurinko on sinne osunut.
Lannoituksesta ja kesän lämmöstä on
pitänyt ja kasvanut komeaksi.
torstai 15. heinäkuuta 2021
![]() |
Oulussa on Nallikarin leirintäalue jonka vieressä on hieno hiekkaranta. Oululaisten olohuone ja pohjoisen riviera. Matala ranta ja vesi oli lämmintä. |
tiistai 27. huhtikuuta 2021
Vappu 2021
![]() |
Pyöräily-kelit on taas alkamassa. Ostin viime kesänä uuden Jupiter -pyörän ja sävysävyyn sopivan kypärän. |
![]() |
Vapun juhlapöytää sopii juhlistamaan Kastehelmi- malja ja siinä kelluva vaaleanpunainen Neilikka. Kaunis ja yksinkertainen somiste pöydälle. Liina on Jukka Rintalan mallistoa. |
![]() |
Jos säät vain sallivat Vappu- brunssi on kiva kattaa ulos terassille |